Banaanikakku

Kaipasin jotakin teekupillisen kanssa natusteltavaa makeaa, josta ei tulisi vehnäjauhopönötystä. Lisäksi piakkoin parasta ennen -päivämäärän saavuttavat kookosjauhot huutelivat käyttöä.

Löysin netissä kookosjauhokakkuohjeita plärätessäni tämän reseptin. (Kyseinen Comfy Belly -blogi näyttää muutenkin olevan pullollaan toinen toistaan herkullisempia ohjeita. Mm. gluteenittomien reseptien lista on huisan pitkä!) Rakastan manteleita missä vain muodossa, joten ohjeen sisältämä mantelijauho houkutteli testaamaan kakkuohjetta.

Tämä kuuluu niihin kiitollisiin kakkuihin, joiden taikina valmistuu nopeasti parissa kulhossa (puu)haarukalla sekoittamalla.

Kakusta tuli varsin tiivis, matala ja mehevä.

Paistoaikaa kannattaa muuten tarkkailla; alkuperäisen ohjeen neuvo 40 minuutista 175 asteessa oli ainakin meidän uunissamme liikaa. Paistoin kakkua 25 minuuttia. Taikinaa on sen verran matalasti, että pitempi aika olisi tehnyt kakusta kuivan.

Kakku on gluteeniton, eikä sisällä maitotaloustuotteita.

 

Banaanikakku

  • 3/4 tl ruokasoodaa
  • 1/2 tl merisuolaa
  • vajaat 2 dl (1,8 dl) mantelijauhoa
  • 0,6 dl kookosjauhoa
  • 3 kananmunaa
  • 2 reilusti kypsää banaania
  • 0,6 dl hunajaa tai siirappia
  • reilu desilitra rouhittuja saksanpähkinöitä (voi jättää pois)
  • 2 rkl rypsi- tai oliiviöljyä kakkuvuokan rasvaamiseen

Lämmitä uuni 175 asteeseen.

Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään käsivispilällä tai (puu)haarukalla.

Sekoita toisessa kulhossa kaikki kosteat ainekset hyvin keskenään. Yhdistä kuivat ja kosteat seokset. Jos näyttää siltä, että tasainen jälki vaatii sähkövatkainta, hurauta taikina sileäksi sähkövispilällä.

Öljyä pitkulainen kakkuvuoka.

Kaada taikina vuokaan ja paista kakkua n. 30 minuuttia (aika riippuu uunista: lyhyempikin aika saattaa riittää.)

Kuorruta kakku halutessasi esimerkiksi sitruunamehusta ja tomusokerista tehdyllä kuorrutuksella.

 

 

 

Advertisements

6 kommenttia artikkeliin ”Banaanikakku kookosjauhoista ja mantelijauhoista

    1. Moi Tiina, hyvä tarkennus, noita mantelijauhojahan on tosiaan erilaisia. Käytin tähän reseptiin sellaista mantelijauhoa, jossa osa rasvasta on poistettu. Olen muuten tässä syksyllä tehnyt omenapaistosta ja muffinsseja, joiden resepteissä on ollut jauhoina ainoastaan mantelijauhoja, ja leivonnaisista on tullut varsin kuivia – täytyy kehitellä lisää mehevyyttä jostakin, kuten hedelmistä tai vegeistä kuten kesäkurpitsasta. Tämä banaanikakku on kuitenkin kohtuullisen mehevä.

  1. Selvä, kiitos tarkennuksesta! Itsellänikin löytyy tuota vähempirasvaista jauhoa kaapista. Kokeilin sitä muffinsseihin, mutta en tykännyt. Kokeilenpa uudestaan, nyt tällä reseptillä. Jos vaikka olis parempaa 🙂 Muffinssit eivät kyllä olleet kuivia, koska laitoin niihin mustikoita, mutta ne eivät nousseet laisinkaan ja suuhun jäi kevyen epämiellyttävä jälkimaku. Oli siis eka kerta kun kokeilin näitä jauhoja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s