Uusi vuosi, uudet kokeilut

Tervetuloa, vuosi 2015! Nyt käynnissä hyvinvointia parantavia kokeiluita, niin syömisessä kuin kuntoilemisessa. Pienten muutosten hyvään kierteeseen. Kuvassa yksi välipalasuosikkini, eli lehtiselleriä ja mantelivoita. Nam!

Haastattelin kestävään elämäntapamuutokseen pääsemisestä aihetta tutkineita asiantuntijoita ja pysyvään muutokseen päässyttä Miraa. Muutoshalun takana olevien arvojen tunnistaminen, armollisuus ja joustavuus auttavat pitkälle. Ja nyt jo toimivien asioiden lisääminen arjessa. Terveyssuosituksiin ei kannata hirttäytyä, nehän ovat vain suosituksia. Pinnistely ja muutokseen pakottaminen puolestaan väsyttävät. Mikä kannustaa juuri sinua? 

Tässä itselleni muistilista mielessä pyörivistä syömispuolen tavoitteista. Katsotaans sitten vuoden lopussa, mitä näille semisti raaoille elämäntapamuokkauksille kuuluu ja kuinka kävi.

1. Vähemmän maitotaloustuotteita, enemmän kasvipohjaisia proteiinin ja kalsiumin lähteitä (parhaillaankin mukissa semisti kahvia, semisti mantelimaitoa!). Testaan, olisiko muutoksella suotuisaa vaikutusta lievään astmaani. Siispä joka viikko jossakin muodossa quinoaa, tattaria, kikherneitä ja chia-siemeniä. Manteleita, kurpitsansiemeniä, auringonkukansiemeniä, pellavasiemenrouhetta ja seesaminsiemeniä kuluukin jo mukavasti.

2. Vihreä jatko-osa ylläolevaan. Lisää vihreitä kasviksia. Mangoldia, parsakaalia, lehtikaalia, vihreitä papuja. Sekä ainakin yhtä jotakin itselleni aiemmin tuntematonta vihreälehtistä otusta kaupan vihanneslaarista. Avokado, pinaatti, lehtiselleri ja vihreät herneet ovatkin jo säännöllisesti kauppakorissa ilman lisämuistutusta.

3. Enemmän vaihtelua salaatinkastikkeisiin niiden iänikuisten ranskalaishenkisten öljy-sitruuna/viinietikka-sinappi-hunaja-suola-pippuri -variaatioiden lomaan. Keittiökokeilu poiki jo yhden herkullisen salaatinkastikkeen, jossa on mm. tuoretta tomaattia, soijakastiketta ja avokadoa. Monitoimikone, tuo paras ystäväni uusissa kokkauslöydöksissä.

4. Useammin linssejä ja papuja, keittoihin ja salaatteihin heitettynä, uunissa mausteiden kanssa paahdettuna. Ostoslistalla esimerkiksi tämä juuri bongaamani härkäpapurouhe, varsinainen proteiini- ja kuitupommi, jota ei tarvitse liottaa.

5. Lisää reseptikokeiluja kotihyllyn raakaruokakirjoista.

ja, tietenkin (*läpsäys laiskalle itselleni*)

6. Säännöllisempää bloggaamista. Kokkaan, syön ja kuvaan raakaruokia jatkuvasti – ja sitten blogikirjoitusluonnokset jäävät roikkumaan koneelle. Nyt ryhtiliikettä kehiin.

 

Jatkoon vuoden 2014 hyvinvointilöydöksistä pääsevät mm.

– tuo kuvan varsiselleri-mantelivoi -yhdistelmä

– uunissa rapeiksi paahtuvat myslipatukat

– kotisaaren rantapoluilla säällä kuin säällä hortoileminen. Luonto pyyhkäisee pois sekalaiset jumitukset mielessä ja kehossa ja puhaltaa tilalle tyyneyttä ja uusia ideoita.

– jokailtaiseksi rituaaliksi muodostunut puolen tunnin meditaatiohetki, johon liitän rauhallista joogaa. Jos se jää välistä, tunnen vaikutuksen itsessäni valittömästi ja perusteellisesti: uneen pääseminen on vaikeampaa, unen laatu huonompaa, seuraavana päivänä asioiden äärellä rauhoittuminen ja keskittyminen kehnompaa. Olen hyvin kiitollinen tästä nyt juurtuneesta tavasta.

 

Tuoresalsa

Teimme viikonloppuna fajitaksia, joilla herkuttelemme säännöllisesti. Vaihtelemme fajitasten täytteitä, mutta jostain kumman syystä en ollut aiemmin kokeillut kasata tuoresalsaa: nyt nolottaa myöntää, että olemme tähän asti käyttäneet kaupan purkkisalsaa, joka on toki kivan mausteista (ja jonka jämät uppoavat mukavasti esimerkiksi pastakastikkeisiin), mutta jonka itse tehty tuorekama pesee mennen tullen. Kattilassa kypsennetty salsa voisi olla seuraavassa fajitas-setissä kokeilulistalla.

Yhdistelin tähän salsaan useilta amerikkalaisilta verkkosivuilta bongaamieni reseptien elementtejä. Limetin ja korianterin raikkaus, chilin, valkosipulin ja punasipulin potku sekä tuoreen tomaatin ja paprikan mehevyys yhdistyvät herkullisesti. Kumina pyöristää maut yhteen.

Annoksesta riitti neljälle herkuttelijalle.

Salsa on hyvä laittaa toviksi hengailemaan jääkaappiin ennen herkuttelua, jotta aromit ehtivät ihastua toisiinsa.

Tuoresalsa

• 2 tomaattia
• puolikas punaista tai vihreää paprikaa
• puolikas punaista chiliä
• 1 pieni tai puolikas keskikokoista punasipulia
• 1 valkosipulin kynsi
• kourallinen tuoretta korianteria
• puolikkaan limetin mehu
• 1 tl juustokuminaa
• ripaus suolaa
• muutama pyöräytys tuoretta mustapippuria

Pilko tomaatti, paprika, chili (poista chilistä siemenet pikkulusikalla tai leikkelehaarukalla rapsuttamalla), punasipuli, valkosipuli ja korianteri pieneksi hakkeeksi. Siirrä ainekset kulhoon ja sekoita keskenään.

Valuta päälle puolikkaasta limetistä puristettu mehu, lisää joukkoon kumina, suola ja mustapippuri. Sekoita hyvin. Tarkista maku. Lisää suolaa ja/tai pippuria maun mukaan.

Laita kulho jääkaappiin tunniksi tahi pariksi ennen nauttimista, jotta maut ehtivät muhinoitua keskenään.

… ja kun sormenpäissä alkaa parikymmentä minuuttia myöhemmin poltella chili, hae pakastimesta kylmäkalle tai hernepussi ja viilennä sillä poltetta. Tunne eläväsi. Mutta älä missään tapauksessa hiero silmiä.

Punajuuripihvit

Tämän ruuan nimi voisi yhtä hyvin olla vaikkapa punajuurimössö tai -mussu tai punajuurilisuke lihalle. Sana ’pihvi’ kun vie ajatukset eittämättä pannulle ja kuumalle liedelle.

Alkuperäinen resepti on Erica Palmcrantzilta.

Söin tätä punajuuriruokaa hyvällä ruokahalulla parina päivänä peräkkäin, ensin lounaaksi salaatin kanssa, sitten lämpimien voileipien viekussa iltapalana ja vielä välipalana raejuuston kera.

Samaan tapaan kuin kypsennetyt punajuurikasvispihvit, myös tämä raakaversio on yllättävän ruokaisa. Mutta samalla makureseptorini viestittivät, että mussu kaipaa vierelleen jotakin muuta.

Sinappisen mehevä ja pähkinäinen aromi sekä punajuurista tuleva makeus käänsivät ajatukset etenkin – kasvissyöjät skipatkaa tämän loppulauseen ohi – sikapossua sisältäviin ruokiin, porsasruuat kun pitävät makeahkoista vivahteista.

Yhtä lailla mössöä voi pistellä menemään esimerkiksi keitettyjen pottujen ja tuorejuuston kanssa.

Raa’at punajuuripihvit

• 3 pientä tai 2 isoa punajuurta
• 2 porkkanaa
• 1/2 dl paahtamattomia ja suolaamattomia pistaasipähkinöitä (jos käytä suolattuja pähkinöitä, jätä reseptissä oleva suola pois)
• 1 kypsä avokado, kuorittuna ja halkaistuna
• 2 tl sitruunamehua
• ripaus merisuolaa
• 1-2 tl vahvaa sinappia

• tarjoiluun roomansalaattia

Kuori ja raasta juurekset. Kuori avokado ja poista siitä kivi. Sekoita kaikki ainekset keskenään monitoimikoneessa. Lusikoi seos pihvien muotoon salaatinlehdelle.

Tavisruokakaupoista en ole koskaan löytänyt suolaamattomia tahikka paahtamattomia pistaasipähkinöitä enkä tämän reseptin kokeilemista varten ehtinyt metsästää moisia, joten käytin paahdettuja pähkinöitä. Hyvin toimivat.

Mitä raakaruoka on?

Raakaruoka on, yksinkertaisimmillaan ilmaistuna, kuumentamatonta ja muutenkin mahdollisimman vähän jalostettua, kasvikunnasta peräisin olevaa ravintoa.

Raakaruokaa ei kuumenneta yli 45 asteen, sillä kuumentaminen tuhoaa ravintorikkaita vitamiineja ja entsyymejä.

Toisaalta raakaruoka ei automaattisesti tarkoita kylmän ruuan puputtamista: raakaruokaa voi huoletta hieman lämmittää esimerkiksi vesihauteessa, mikä on houkutteleva ajatus varsinkin Pohjolan talvessa. Suurin osa nauttimastamme ruuasta on joka tapauksessa muutenkin kehonlämpöistä tai haaleaa, sillä suutuntuma hylkää helposti 40 astetta kuumemmat sapuskat.

Raakaravintoherkkuihin käytetään muun muassa

• raakoja kasviksia, hedelmiä, marjoja, juureksia ja yrttejä
• pähkinöitä ja siemeniä
• idätettyä viljaa ja siemeniä
• pähkinöistä tehtyjä tahnoja (kuten suosikkiani mantelivoita)
• kylmäpuristettuja kasvirasvoja
• pähkinöistä tehosekoittimessa valmistettuja pähkinämaitoja
• pastöroimatonta, raakaa soijakastiketta (nama shoyu)

Jauhaminen (kuten pellavansiementen…), liottaminen (mantelit, pähkinät, kuivatutut hedelmät…) kuivattaminen (yrtit, hedelmät, kasvikset, raakaruokakeksit ja ’leivät’…) ja tehosekoittimessa pyöräyttäminen (smoothiet, salaatinkastikkeet…) kuuluvat raakaruokaa syövän kokkaamishetkiin.

Ylläoleva kuvaus ei ole mitenkään kattava. Eikä välttämättä herätä ruokahalua…! Mutta ennen kuin laitan blenderin hyrräämään, näin aluksi on hyvä väläyttää hieman yleistasolla, että mistä on kyse.

Monet kasvissyöjät ovat napanneet sapuskavalikoimiinsa yhä enemmän raakaravintoreseptejä viime vuosina. Kuten me lihansyöjätkin.

Koulukuntia ei raakaravinnossa siis ole, eikä siihen liity siinä mielessä tarkkoja määrittelyjä, että kyse olisi jonkinlaisesta ehdottomasta ruokavaliosta. Esimerkiksi meitä raakaruokaintoilijoita on tismalleen niin monta kuin on erilaisilla raakaruokaresepteillä herkuttelijoita. Toiset ovat omistautuneet kokonaan raakaravinnolle, toiset – kuten minä – mässäilevät sillä osa-aikaisesti.

Reippaat parikymmentä vuotta sitten laajempaan tietoisuuteen amerikkalaisen Ann Wigmoren ansiosta noussut elävä ravinto on pitkälti samanlaista kuin raakaravinto. Määrittelyerot ovat, kirjaimellisesti, makuasioita. Elävän ravinnon resepteissä korostuvat ehkä hieman enemmän idättäminen ja maitohappokäyminen.

Elävän ravinnon yhdistyksen sivuilla elävän ravinnon ja raakaravinnon eroja pidetään hyvin pieninä; merkittävin ero lienee se, että elävä ravinto yhdistetään nyttemmin juuri Ann Wigmoren Living Foods Lifestyle -ohjelmaan ja on siten enemmän tuotemerkkiin liittyvä termi, kun taas raakaruoka on yleiskielen sana.

Se, että raakaruuan nauttiminen ei noudata mitään määrättyä ohjelmaa, kuvastaa mielestäni mainiosti sitä laajempaa lähtökohtaa että syöminen on hyvin yksilöllinen asia.

Makuasiat, fysiologiset ja psykologiset tarpeet, elimistön reaktiot ja elämäntilanteet ovat niin erilaisia paitsi eri ihmisten kesken, myös yhden ihmisen elämänkaaren aikana, että pällistelen kummissani jatkuvasti sitä, kuinka paljon ’oikeista’ tai ’toimivista’ ruokavalioista kiistelemiseen upotetaan aikaa ja energiaa.

Uskon, että ajatus kaikille sopivasta yhdestä ja samasta ruoka-aineympyrästä on hutun kukkua.

Niinpä en ole kiikuttamassa raakaravintoevankeliumia ympäriinsä kaikille.

Enemmän toivon, että kukin kuuntelisi omia tuntemuksiaan ja opettelisi tuntemaan oman kroppansa niin syömisen kuin muun hyvinvoinnin kannalta. Minun sielulleni ja kropalleni raakasafka on avannut monta uutta herkullista ja hyvältä tuntuvaa polkua – but that’s just me.

Jokaisella on oma ruokatarinansa ja rakastan kuulla tai lukea, kun joku kertoo omista hyvistä löydöksistään.

Raakaruoka: miksi se koukutti minut?

Miksi innostuin raakaruuasta? Ja vielä tarkemmin: miten tällaisesta hedonistista tuli raakaruokaintoilija? Ei kai kukaan pelkkiä raakoja porkkanoita jaksa narskutella?

Ei niin. Ei ainakaan tällainen suklaata, sinihomejuustoa ja punaviiniä rakastava otus. Mutta onneksi raakaruuan syöminen ei tarkoita lantturaasteen tai muun vastaavan, selluloosan herkullisuusindeksillä varustetun tavaran kiskomista.

Alussa oli pieni toive. Minulle oli viime vuonna hiipinyt ajatus saada safkahetkiin enemmän kasviksia. Olin lisännyt liikuntaa reippaasti. Siitä seurannut hyvän olon ja voimien lisääntyminen arjessa sai miettimään, voisinko saada räntäsateessa tarpomiseen lisävoimia muualtakin.

Silmiini osui kirjakaupassa ruotsalaisen Erica Palmcrantzin raakaravintokirja Raw Food, jonka reseptit olivat helppoja toteuttaa. Ennen kaikkea ne olivat herkullisia. ”Voiko tämä olla näin hyvää?” Huomasin toistelevani kysymystä yhä useamman reseptin kohdalla. Ja kun suun lisäksi myös elimistö kiitteli hyvästä olosta ja helposti sulavista annoksista, koukkuuntuminen oli siinä.

Mutta jos raakaruoka sitten on niin sumean hyvää, miksen ole heittäytynyt syömään yksinomaan sitä? (Tästä myös blogini nimi: olen semisti raakailija.) Noh. Ruokahan on niin paljon muutakin kuin kehon löpöä.

Niitä muita motiiveja ja teemoja on sen verran paljon, että halusin ryhtyä kirjoittamaan tätä blogia. Ja toki haluan jakaa reseptejä – siinä lomassa kun pohdiskelen syömiseen liittyviä kokemuksia.

Vuoden verran tekemäni kokeilut raakaruokareseptien kanssa pelkistyvät edelleen muuten usein yhteen sanaan: monitoimikone. Raakaruuan herkullisuus perustuu ainakin omien makunystyröideni tykkäämisissä sellaisiin maukkaisiin yhdistelmiin, joita en saisi jos vain paloittelisin kasan aineksia lautaselle.

Palmcrantzin kirjan aamupuuroresepti käy tästä esimerkkinä: kun heitän monitoimikoneen kulhoon päärynän, omenan, banaanin, varsiselleriä, kanelia ja pellavarouhetta, koneessa sileäksi ajettu lopputulos on maultaan ja koostumukseltaan varsin erilainen kuin jos nauttisin ainekset esimerkiksi viipaleina.

Pelkkiä puuroja en sentään syö – kuten en sitä lantturaastettakaan.

Siinä muuten yksi idea keittiökokeilulle: täten haastan itseni valmistamaan jotakin oikeasti hyvää lantusta. Siis raa’asta lantusta. Katsotaan, miten käy.